Sat, 08 Oct
|Rovaniemi
Abstraktin intuitiivisen maalauksen kurssi
Tällä kurssilla ei piitata itseä vähättelevistä uskomuksista, vaan annetaan intuition johdattaa abstraktin taiteen ihmeelliseen maailmaan.


Paikka & aika
08 Oct 2022, 13:00 – 16:00
Rovaniemi, Vuopajantie 15, 96400 Rovaniemi, Suomi
Tietoja tapahtumasta
Oletko sitä mieltä, että et osaa maalata ja että et ole tarpeeksi luova? Tai maalaat kyllä, mutta kaipaisit uutta inspiraatiota ja luovempaa otetta tekemiseesi?
Tällä kurssilla ei piitata itseä vähättelevistä uskomuksista, vaan annetaan intuition johdattaa abstraktin taiteen ihmeelliseen maailmaan. Kurssilla käydään läpi maalaamisen eri vaiheet värien intuitiivisesta sekoittamisesta lähtien, joten sinulla ei tarvitse olla kokemusta maalaamisesta. Maalaamisen lähtökohtana on musiikki ja liike sekä niiden herättämät tuntemukset ja visuaaliset mielikuvat.
Perusakryylivärit kuuluvat kurssin hintaan (maalatessa maksimissaan noin 30x40 cm -kokoiselle pohjalle). Omiakin värejä saa käyttää. Tuo kurssille mukanasi valitsemasi kokoinen maalauspohja (esimerkiksi canvas-pohja tai kangaspahvipohja), joka on kuitenkin tarpeeksi iso muutaman tunnin työskentelyyn.
Tuo lisäksi mukanasi erilaisia maalausvälineitä. Sivellin ei ole pakollinen (mutta saat toki ottaa mukaan erilaisia siveltimiäkin!), vaan kurssilla käytämme esimerkiksi muovikorttia (esim. vanhentunut luottokortti), sientä, erilaisia lastoja tai rispaantunutta hammasharjaa. Valitse itsellesi sopivia välineitä mukaan.
Värien sekoittamiseen palettiveitsi ja esimerkiksi muovinen ämpärin kansi. Lisäksi mukana on hyvä olla jonkinlainen kippo, jossa voi pitää vettä ja tarvittaessa huuhtaista välineitä.
Kurssin ohjaajana toimii taiteilija Mari Riikonen. Kurssin hinta on 10 €. Lisäinfot ja Ilmoittautuminen 2.10.2022 mennessä sähköpostitse: mari.m.riikonen@gmail.com. Kurssi sopii yli 15-vuotiaille, ja toteutuu, jos osallistujia on vähintään 8. Kansalaisfoorumi tukee kurssin järjestämistä.